Autoradio avattiin aalloille armon vuonna 2005.
Mikään ei voita kunnon bileitä, paitsi tietysti vielä paremmat bileet, ja niinpä olemmekin soittaneet suurimmaksi osaksi ns. bilemusaa eli suomalaista ja ulkomaista pop- ja rock-musiikkia covereina. Joitakin omia suomenkielisiä rocksävellyksiäkin on ohjelmistossa. Perinteistä tanssi- ja iskelmämusiikkia olemme soittaneet esim. hääkeikoilla.
Otamme aina huomioon myös tilaajan toiveet ja
musiikkimaun, joten meillä ei siis ole mitään ehdottomia rajauksia
musiikkityylien suhteen. Ravintolakeikkoja olemme tehneet baareissa ja pubeissa,
joissa ohjelmisto koostuu laidasta laitaan: Baddingista Popedaan ja Metallicaan
asti.
Autoradiossa äänessä on tätä nykyä viisi hemmoa (peruskokoonpanomme lisäksi
mukanamme on myös kosketinsoittaja), ikähaarukaltaan kolmenkymmenen
molemmin puolin. Kaikki bändimme jäsenet ovat soittaneet erityyppisissä
bändikokoonpanoissa useita vuosia. Soittokokemusta ja taitoa löytyy siis
runsaasti. Keikoilla olemme käyneet Etelä-Suomen lisäksi myös Hämeessä ja
Keski-Suomessa, asuinpaikkakuntamme ovat Järvenpää, Espoo ja Helsinki.
Jos siis tarvitset Armotonta menoa ja muuta musiikkia häihin, synttäreihin,
firman juhliin, ravintolaan ym., niin napsauta Autoradio päälle ottamalla meihin
yhteyttä.
Soitamme mm. seuraavien yhtyeiden / artistien musiikkia covereina:
Agents, Yölintu, The Shadows, Badding, Kolmas nainen, Popeda, Hassisen kone, Yö,
Sleepy Sleepers, Elvis Presley, J.Karjalainen, Sami Saari, Irwin Goodman, Kirka,
Virve Rosti, Mamba, Eppu Normaali, Juice Leskinen, Dingo, Deep Purple, CCR,
Metallica, Hurriganes ym..